tiistai 8. maaliskuuta 2016

Daim-suklaamuffinssit

Näiden muffinssien ohje on aikoinaan otettu ylös Kinuskikissan blogista ja näitä olen tehnyt kymmenet kerrat, ohjeen osaan ulkoa. Niin hyviä! Alkuperäisessä Kinuskikissan ohjeessa muffinssin sisälle tulee suklaasydän, tein muffarit tällä kertaa minivuokiin ja jätin suklaasydämen pois.


Daim-suklaamuffinssit
minivuoissa 24 kpl

150g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl maitoa
puolikas Daim-suklaalevy


Mittaa ensin vatkauskulhoon voi ja sokeri. Yhdistä toiseen kulhoon kaikki loput kuivat aineet, riko munat lasiin ja mittaa maito valmiiksi. Rouhi suklaalevy pieniksi paloiksi.

Vaahdota voi ja sokeri vatkaimella vaahdoksi, lisää munat yksitellen ja vatkaa. Lisää vuorotellen kuivia aineksia ja vuorotellen maitoa, lopuksi kääntele nuolijan avulla suklaarouhe taikinan joukkoon. Asettele muffinssivuoat pellille ja lisää kaikkiin saman verran taikinaa pikkulusikoita apuna käyttäen. Paista 225 asteisessa uunissa 13-15 minuuttia. Anna jäähtyä liinan alla.






 Kun muffinssit ovat jäähtyneet, valmista  ja pursota kuorrute.

2,5 dl Flora vispiä
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaniljakreemijauhe ja pursottele.


Ja sitten suut makiaks! Ihanaa naistenpäivää!

- Jaana


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti