keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Vaalea kesäkurpitsalasagne


Erilaiset lasagnet ovat mun lemppariruokaani! Niihin voi laittaa mitä vain ja pidän näistä uuniruoista joiden maku vain paranee jääkaappisäilytyksen jälkeen. Tekemäni lasagnet ovat sisällöltään niin erilaisia keskenään, että ainoa mikä niitä yhdistää ovat pastalevyt. Teen myös poikkeuksetta vain yhden kastikkeen. Perinteistä lasagnea juustokastikkeineen en ole tehnyt koskaan. Tämä vaalea kasvislasagne syntyi, kun kaapeista ei kertakaikkiaan löytynyt tomaatteja tai tomaattimurskaa lasagnen tekoa varten, mentiin sitten ilman! Toimii näinkin. 


Kesäkurpitsalasagne neljälle

1 kesäkurpitsa
1 sipuli
2 dl ruokakermaa
3 dl vettä
6 lasagnelevyä
oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
rouhaisu mustapippuria
2 tl pizzamaustetta
1 tl paprikamaustetta
1 dl parmesanraastetta

Laita uuni kuumenemaan. Pese ja viipaloi kesäkurpitsa, pilko sipuli, lämmitä paistinpannulla tilkka oliiviöljyä ja kierittele kesäkurpitsaa ja sipulia pannulla muutama minuutti. Lisää ruokakerma ja vesi ja mausteet. Anna hautua 5-10 minuuttia. Kokoa lasagne, laita vuoan pohjalle ensin vähän kesäkurpitsaseosta ja sen päälle 2 lasagnelevyä, jatka vielä kaksi kerrosta niin että levyt peittyvät nesteeseen. Ripottele päälle parmesanraaste ja paista 225 asteisen uunin alatasolla 25-30 min, kunnes juusto on sopivan ruskistunutta. Anna levätä hetki ennen tarjoilua.




Tällä kertaa tein lasagnen sen kokoiseen vuokaan, että siihen mahtui vierekkäin 2 lasagnelevyä, kerroksia tuli siis kolme. Lasagnen luovassa teossa on tärkeää laittaa kastikkeeseen tarpeeksi nestettä jotta kokoamisvaiheessa pastalevyt jäävät nesteen alle. Lasagnea ei saa kypsentää liikaa! Pastalevyt on hyvä jättää sopivan al denteksi.


Muita lasagnereseptejäni löytyy näistä linkeistä: Soijarouhelasagne, kasvislasagne.

-Jaana

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti