perjantai 12. helmikuuta 2016

Soijabolognese

Soijarouheesta valmistuu näppärästi bolognesekastike. Aikaa menee yhteensä noin vartti, samaan aikaan valmistuu pasta ja nopea arkiruoka on valmis! 

Soijabolognese

1 keltasipuli
1 punasipuli
2 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
1 dl soijarouhetta
1 dl vettä
400 g tomaattimurskaa
1 dl ruokakermaa
1 tl suolaa
1 tl Provencale yrttiseosta
1 tl paprikajauhetta
rouhittua mustapippuria
oliiviöljyä

Pilko sipulit ja kuori ja raasta porkkanat. Lämmitä paistinpannulla reilu loraus oliiviöljyä, kuullottele ensin sipuleita ja lisää sitten pannulle porkkanaraaste. Sekoittele hetki. Lisää pannulle kuiva soijarouhe ja mausteet. Lisää sitten vesi pienissä erissä. Kaada pannulle tomaattimurska ja ruokakerma. Hauduttele kymmenisen minuuttia. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa vettä jos haluat kastikkeesta löysemmän.

Nauti soijakastike minkä tahansa lisukkeen kera! 



Soijarouhepussien kyljissä näkyy ohjeissa vaihtoehtona turvottaa soijarouhe käyttövalmiiksi ensin vedessä. Vuosien kokemuksella voin kuitenkin suositella soijarouheen lisäämistä ruokiin mahdollisuuksien mukaan niin, että vesi imeytetään pienissä erissä. Näin rouheen rakenteesta tulee parempi! Soijarouhebolognesen ainekset ovat aikalailla samat kuin aiemmin julkaisemassani soijalasagnessa. Sainkin mukavaa palautetta tuosta lasagnesta muutamalta lukijalta jotka olivat ohjetta testanneet. Kiitos siitä, on  mahtavaa kuulla lukijoiden kokemuksia. Instagramissa meidät voi tägätä ruokakuviin @pastapaat, jos innostutte testailemaan reseptejä ja jaatte niistä kuvia. Instagramista saa todella paljon inspiraatiota eri käyttäjien ruokakuvista!
- Jaana

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti